tiistai 25. helmikuuta 2014

Isolla kylällä.

Viime viikonloppu oltiin Helsingissä. Perjantai ja maanantai kuluivat melkein kokonaan autossa. Viimeksi kun ollaan ajeltu näin pitkiä matkoja, Fanny oli sen verran pienempi, että nukkui enemmän päiväunia, silloin automatkatkin meni hieman helpommin. Nyt kun Fanny nukkuu lähinnä yhdet tunnin-parin päikkärit, sijoitettiin ne automatkan alkuun. Päikkäreiden jälkeen pysähdyttiin lounaalle, leikittiin hetki ja jatkettiin matkaa. Minä siirryin takapenkille viihdyttäjäksi, koska unta ei pitemmälle enää riittänyt. Matkat sujui hyvin, vaikka Fannya meinasi ärsyttää se, ettei pääse liikkumaan.



Helsinkiin saavuttuamme ja hetken hengähdettyämme lähettiin päivälliselle Tokio 55:seen. Viime sushista olikin jo reippaasti aikaa. Ai, että oli kyllä hyvää!




Lauantaina kävästiin Keravan huudeilla ja ilta meni ihan oleskellessa. Sunnuntaina käytiin shoppailemassa Itiksessä. Fannylle ostin seinälle sisustustarroja. Jussi osteli Luhdan outletistä ulkovaatteita. Illalla maisteltiin Burger Kingin hamppareita ja kävästiin pikkusen muuttopuuhissa Jussin siskon luona. Se Luhdan outlet jäi vielä kummittelemaan mieliin, joten maanantai-aamuna mentiin vielä Itikseen ennen ajamaan lähtöä. Ja onneksi mentiin, Jussi löysi vielä lisää vaatteita ja minäkin löysin hupparin ja kuoritakin. :) Viereisestä lastenvaateliikkestä napattiin vielä Fannylle Espritin fleece-kevättakki. :> 





Onneksi kelit oli hiihtolomaksi erittäin omituiset ja saatiin ajella matkat kuivalla asfaltilla. :) Oli piristävä viikonloppu, vaikka tuo ajaminen raskasta onkin.

1 kommentti: