maanantai 3. elokuuta 2015

Pitkästä aikaa!

Noh, noh... Yli puoli vuotta mennyt.. mihin? Hmm.. Alkuvuosi meni työharjoitteluiden suorittamisessa ja maaliskuussa viimein valmistuin kätilöksi. :) Heti harjoitteluiden perään olen ollut töissä. Siinä onkin ollut melkoinen sopeutuminen, "oikeaa" kolmivuorotyötä oon tehnyt ja se on aika raskasta. On silti ollut mahtavaa, että sain heti töitä. :)
Fanny täytti tammikuussa kaksi vuotta, sama touhuamismeininki on jatkunut edelleen. Kesän teemana on ollut kuivaksi opettelu ja se alkaa päivisin olla melko hyvällä mallilla! :) Ollaan myös aloitettu silloin tällöin käymään tallilla Fannyn kanssa hoitamassa ponia ja hieman ratsastamassa. Fanny on tykänny kovasti! Kevät käytiin myös perhejumpassa, sinne olisi tarkoitus mennä syksyllä taas.



Keäsllä ollaan käyty kaksi pientä reissua, yksi Helsingissä ja toinen Turussa. Helsingissä osallistuin puolimaraton-juoksuun, Fannylla oli omat juoksukilpailut edeltävänä iltana. 

Turussa oli myös paljon kivaa tekemistä. Muumimaailman piti tietenkin päästä, se oli myös minulle ensimmäinen kerta elämässäni! Olihan se aivan ihana paikka ja päivä onnistui hienosti ilman suurempia kiukutteluja! ;) 



Käytiin myös raveissa ja Fanny arvaili voittajia melko onnistuneesti! :D Kotiin ajaessa käytiin Herra Hakkaraisen kotona leikkimässä, mukava paikka sekin. :)
Nyt on elokuu saapunut ja päiväkotiarki alkoi taas. Voi vaan toivoa, että saataisiin lämpöä vielä tälle kesälle.. Rannallekkaan ei olla menty koko kesänä palelemaan! :( 
Jospa kuullaan taas hieman pikemmin kuin puolen vuoden päästä! <3 p="">



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti